Akupunktiosta apua kivun lievitykseen

Akupunktiolla tarkoitetaan neulan pistämistä määritettyihin kehon pisteisiin. Akupunktiolla on saavutettu hyviä tuloksia erilaisten sairauksien hoidossa, muun muassa kivun lievittämisessä.

Akupunktio soveltuu hyvin etenkin migreenin, niska- ja hartiaseudun kiputilojen sekä lihasjännityksen ja selkäsärkyjen hoitoon. Akupunktiohoito vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kehoon ja mieleen, kipu lievittyy ja keho rentoutuu. Kun kipu on lievittynyt, on helpompi palata nopeammin fysioterapiaan, aktiiviseen arkeen ja liikunnan pariin.

Akupunktiota suositellaan sarjahoitona

Akupunktiohoitoa suositellaan yleensä hoitosarjana. Tavallisesti tarvitaan 3–10 hoitokertaa noin viikon välein. Akupunktiohoitoon reagoiminen on yksilöllistä, mutta usein asiakas huomaa akupunktiohoidon hyödyn jo heti ensimmäisen kerran jälkeen. Akupunktiohoidon jälkeen asiakas voi tuntea lisääntynyttä raukeutta ja joskus jopa unen laatu voi parantua.

Mitä akupunktiohoidossa tapahtuu?

Akupunktiolla tarkoitetaan elimistön omien kipuvälittäjäaineiden tuoton aktivoimista ja hermoston rauhoittamista.  Hoidon aikana akupunktiopisteessä olevat hermopäät stimuloidaan neulojen avulla, jotta hermoärsykkeitä välittyy selkäytimeen ja aivoihin. Näin elimistön oma kivunlievitys- ja parantumisprosessi saadaan käynnistymään.

Ensimmäisen käyntikerran sopivin pituus on yksi tunti. Akupunktiohoito itsessään kestää noin 20–30 minuuttia, mutta asiakkaan haastattelu, valmistelu ja oikeiden pisteiden valinta vievät osan hoitokäynnin ajasta. Akupunktiohoito pyritään toteuttamaan kiireettömästi.

Akupunktiohoitoja tehdään Neuropisteen Arabian toimipisteessä.

Kysy lisää ja varaa aika!

Selaa asiantuntijoita

Jessika Rajala

Jessika Rajala

Fysioterapeutti AMK 2013 Hieroja 2009 Lähihoitaja 2008

Erikoisosaamiset: Neurologisen fysioterapian erikoisopinnot 2016 Kipufysioterapia 2019 Akupunktio 2022 Ergonomiakorttikoulutus 2014 Allasterapia Lokomat robottiavusteinen kävelykuntoutus Erikoisosaaminen: nuorten ja aikuisten neurologinen kuntoutus ja kivun hoito

fien